Mikael Elmolhoda

Tervehdys! Olen Mikael Elmolhoda, teologian maisteri sekä uskonnon ja psykologian opettaja. Aloitettuani Kansanlähetyksen nuorisotiimistä vuonna 2009 olen tehnyt suuren osan työurastani kristillisessä nuorisotyössä. Tällä hetkellä olen Helsingin Kansanlähetyksen työntekijä mediateologin nimikkeellä.
Työhöni kuuluu video- ja äänituotantojen lisäksi seurakuntatyötä, kuten saarnaamista ja Raamatun opettamista. Teen myös silloin tällöin sielunhoitoa Kansanlähetyksen nuorten ja nuorten aikuisten leireillä ja tuotan Kansanlähetysopistolle verkkokursseja. Palvelen myös mielelläni kutsusta eri seurakunnissa ja yhteisöissä kirkkokunnasta riippumatta.
Visioni on olla tuottamassa kristillistä toimintaa, jonka osaksi nuoren sukupolven on turvallista kasvaa ja joka vastaa myös heidän emotionaalisiin ja älyllisiin tarpeisiinsa. Sielunhoitotyö, karismaattinen hengellisyys, Raamatun hyve-etiikka ja nuorten mielenterveysasiat ovat kutsumukselleni keskeisiä. Raamatunopetuksessa intohimoni on yhdistää teologiaa, filosofiaa, sosiologiaa ja psykologiaa ajankohtaiseksi kokonaisuudeksi, joka tekee oikeutta tekstin syvälliselle sanomalle.
Harrastuksena tuotan nuorille suunnattuja somesisältöjä @Reaalius-tilille Instagramissa. Lempiraamatunkohtiani on 2. Tim. 1:7.
Klikkaa tästä tilataksesi uutiskirjeeni tai liittyäksesi lähettäjärenkaaseeni!
Mikael Elmolhoda | Mediateologi
044 452 2238 | mikael.elmolhoda@sekl.fi
Voit tukea Mikaelin työtä lahjoittamalla viitteellä 93334 tilille
FI 3380 0010 0155 8247 (Helsingin Kansanlähetys). Kiitos tuestasi!
Mikael ei itse näe tukitilin tiliotteita, joten voit
tukea hänen työtään myös nimettömästi.